Mitämenoa

Opastus: Seminaarin­mäen yliopistokampus

ke, 12. elokuuta 2026 · 09:30 — 11:00

Seminaarinmäen kampus, Jyväskylä

Opastus: Seminaarin­mäen yliopistokampus — Seminaarinmäen kampus, Jyväskylä

Jyväskylän yliopiston Seminaarinmäen kampus on kerrostunut kokonaisuus, jossa 1880-luvun punatiiliset seminaarirakennukset ja Alvar Aallon 1950-luvulla suunnittelema kampusarkkitehtuuri kohtaavat. Aalto voitti alueen laajennuskilpailun vuonna 1951 ehdotuksellaan URBS.

Amerikkalaiseen campus-periaatteeseen pohjautuva kokonaisuus muodostaa avoimen kaaren urheilukentän ympärille. Se sisältää päärakennuksen, kirjaston, harjoituskoulun, ruokala- ja asuntolarakennukset, voimistelusalit sekä uimahallin - ja myöhemmin aluetta täydensivät ylioppilastalo ja liikuntatieteellisen tiedekunnan rakennus. Suojeltu kampus on palkittu Euroopan kulttuuriperintötunnuksella, ja Aallon rakennukset ovat ehdolla Unescon maailmanperintökohteeksi.

Aalto2 järjestää kesäisin yleisöopastuksia kampuksella suomeksi ja englanniksi 1.6.-15.8.2026. Kierros kestää noin 90 minuuttia, minkä jälkeen alueeseen voi tutustua myös omatoimisesti. Osallistuminen edellyttää ennakkoon ostettua lippua. Lipun hinta on 10/20 €.

Lisätiedot: Aalto2, [email protected], 044 790 9827.