Patrizio Buanne
ilmainen
Patrizio Buannen 20-vuotisjuhlatapahtumat Suomessa!
Kaksikymmentä vuotta sitten julkaistiin Patrizio Buannen debyyttialbumi The Italian, joka loi pohjan hänen kansainväliselle uralleen vahvana italialaispopin lähettiläänä. Patrizio on myynyt maailmalla yli 20 miljoonaa albumia ja heti uransa alussa vuonna 2006 Suomessakin kultalevyn verran.
Buanne aloitti esiintymisensä 11-vuotiaana. Voitetut laulukilpailut ja esiintyminen paaville Puolassa vuonna 1997, 85 000 katsojan edessä, lisäsivät hänen tunnettavuuttaan.
Nyt alkava 20-vuotismaailmankiertue on juhlavuoden huipentuma. Wienissä, missä hänen perheensäkin asuu, Patrizio käynnisti kiertueen syyskuussa 2025 mediatilaisuudella ja loppuunmyydyllä konsertilla. Useat esitykset seurasivat Yhdysvalloissa ja Australiassa. Myös Puola, Suomi, Saksa ja jälleen Yhdysvallat ja monet muut maat voivat odottaa Patriziota areenoilleen juhlavuoden kunniaksi.
Juhlavuoden tapahtumissa on luvassa Italian ja maailman klassikoita, glamouria, vauhtia, iloa ja tanssiakin. Tule mukaan ennenkokemattomaan Patrizio-Show 2026 tunnelmaan.










