Wivi ja Hanna Säynätsalossa, opastettu kävelykierros
Nouse portaat Säynätsalon kunnantalon atriumpihalle., Jyväskylä
Wivi Lönn syntyi Tampereella 1872, opiskeli arkkitehdiksi Helsingin Polyteekissä ja perusti ensimmäisenä suomalaisena naisarkkitehtina oman toimiston. Vuonna 1911 hän muutti Jyväskylään itselleen ja äidilleen suunnittelemaansa kaupunkihuvilaan, jossa hän jatkoi itsenäistä arkkitehdin uraansa. Jyväskylä oli hänelle jo ennestään tuttu: veljekset asuivat siellä ja toimeksiantoja oli kertynyt jo aiemmin.
Säynätsaloon Lönnillä oli erityinen suhde. Päijänteen saaristossa sijaitseva Säynätsalo kehittyi mekaanisen puunjalostusteollisuuden ympärille ja oli vuosina 1924-1993 itsenäinen kunta - Suomen viimeinen patriarkaalisesti ja matriarkalisesti johdettu teollisuusyhdyskunta. Perustajasuvun viimeinen jäsen tehtaanjohdossa oli kauppaneuvos Hanna Parviainen, ja Parviaisten aika Säynätsalossa päättyi 1936.
Wivi ja Hanna olivat elämänkumppaneita, jotka myös työskentelivät yhdessä - eritoten Säynätsalossa. Heidän yhteisiä aikaansaannoksiaan ovat muun muassa kierroksella nähtävät vanhainkoti sekä työläisten sauna ja pyykkitupa. Wivi suunnitteli lisäksi Muuratsalon Haikkaan työläisille omakotitaloalueen, johon voi tutustua omatoimisesti varsinaisen kierroksen jälkeen.
Kierros kestää noin kaksi tuntia ja reittiä kertyy noin kolme kilometriä. Opas kertoo Säynätsalon historiasta, Armas Lindgrenin ja Bertel Liljeqvistin suunnittelemasta kirkosta sekä kahdesta Wäinö Aaltosen patsaasta. Kierros alkaa ja päättyy Alvar Aallon suunnittelemalle Säynätsalon kunnantalolla. Hinta on 28 € tai 18 € opiskelijoille, eläkeläisille ja työttömille; hintaan sisältyy Wivi, Hanna ja Säynätsalo -opasvihkonen. Osallistujia mahtuu enintään 20. Ilmoittautumisaika on 22.7.-25.7.2026.
Järjestäjä: Tavolo Bianco Oy, [email protected], 046 582 1060.











