Juha Hostikka & Dallapé-orkesteri
36,90-39,90 €
Dallapé on viettänyt 100-vuotisjuhlavuottaan 2025 ja julkaissut uuden Go Go -albumin. Yhtye on tehnyt lukemattomista suomalaisten lauluntekijöiden kappaleista ikivihreitä ja tuonut kansainväliset aikansa huippuhitit kotimaisen yleisön kuultaviksi.
Orkesterin historiaan kuuluvat Bruno Laakso, Georg Malmstén, Kauko Käyhkö ja Rauno Lehtinen - sekä Olavi Virta, joka toimi orkesterin kitaristina ja laulusolistina. Dallapéta pidetään Suomen merkittävimpänä ja Euroopan pitkäikäisimpänä yhtäjaksoisesti toimineena viihdeorkesterina. Vuonna 2010 orkesterin johtoon ja laulusolistiksi astui Juha Hostikka.
Konsertti on läpileikkaus yhtyeen pitkältä taipaleelta suomalaisen iskelmämusiikin historiassa. Illan ohjelmistoon kuuluvat muun muassa Ikkunaprinsessa, Angelique, Muistan sua Elaine, Äänisen aallot ja Jälleen soittaa Dallapé.
KOKOONPANO
Juha Hostikka, laulu
Anssi Nykänen, rummut
Harri Rantanen, basso
Varre Vartiainen, kitara
Niko Kumpuvaara, harmonikka
Mauri Saarikoski, viulu
Arttu Takalo, ksylofoni, vibrafoni
Petri Puolitaival, alttosaksofoni, huilu
Heikki Pohto, tenorisaksofoni
Tero Lindberg, trumpetti
Antti Rissanen, pasuuna
Kesto n. 2 h, sisältää väliajan.
Permanto K18 anniskelualue. Parveke ikärajaton, ei anniskelua.











