Get together-piknik 2.-n. vuoden opiskelijoille
Mattilanniemen puisto, Jyväskylä
Tapahtuma on tarkoitettu vain Jyväskylän yliopiston luokanopettajaopiskelijoille (2.-n. vuosikurssi).
Get together -piknik kokoaa luokanopeopiskelijat yli vuosikurssirajojen Mattilanniemen nurmialueelle torstaina 3.9. klo 19-21. Samaan aikaan samalla nurmialueella järjestetään uusien fuksien pihapelit, joten halutessaan voi tutustua myös aloittaviin opiskelijoihin. Ota mukaan piknik-eväät, istuinalunen ja vaikkapa pelikortit. Ilmoittautumista ei tarvita - riittää, että saavut paikalle. Tapahtuma on maksuton.
Osallistumalla sitoudut Pedagon Turvallisemman tilan periaatteisiin. Tapahtuman turvahenkilöinä toimivat Elsa Pesonen (tg @elsapesonen) ja Iisa Suorela (tg @). Turvahenkilöihin voi olla yhteydessä ohjelmaa, turvallisuutta, syrjintää, häirintää tai esteettömyyttä koskevissa asioissa ennen tapahtumaa ja sen aikana. Yhdenvertaisuusvastaaviin voi ottaa yhteyttä myös Pedago ry:n nettisivuilla.











