Mitämenoa

Markku Pennanen: Peräkamarimusiikkia

pidetty · 27. elokuuta 2026

Kulttuuriaukio, Espoo

Markku Pennanen: Peräkamarimusiikkia — Kulttuuriaukio, Espoo
Kuvaus on kirjoitettu ennen tapahtumaa

Espoo Cinén yhteydessä järjestettävä Markku Pennasen pop-up-näyttely esittelee hänen kollaasitaidettaan, joka paljastui vasta hänen kuolemansa jälkeen. Talo, jossa kukaan ei ollut vieraillut, osoittautui täynnä taidetta ja sävellyksiä.

Markku teki kollaaseja jatkuvasti vuosien ajan. Hän saattoi leikata saman kuvan useasta lehdestä ja kehitti omanlaisensa tyylin, jossa sama kuva toistuu teoksessa. Osa töistä hyödyntää lehtileikkeiden monistuksia. Hän saattoi tehdä kymmeniä tai jopa satoja versioita yhdestä aiheesta - eikä ulkopuolinen voi tietää, mikä niistä on lopullinen, vai onko mikään. Toistuvia aiheita ovat oudot hahmot, eläimet, laskokset, kehykset ja niistä läpi tuleminen, hiljainen huumori ja mysteeri.

Kollaasien lisäksi Markun tuotanto kattaa öljyvärimaalauksia, luonnoksia, piirroksia ja valokuvia. Hän myös sävelsi, teki animaatioita ja kirjoitti runoja sekä aforismeja, joille ovat tyypillisiä assosiatiiviset sanaleikit. Taiteessa on viitteitä sekä klassiseen taiteeseen että poptaiteeseen, ja koska Markku teki töitä itselleen, tuotanto sivuaa myös ITE-taideperinnettä - vaikka hän oli käynyt akateemisia taidekouluja.

Art Space Mari, Kulttuuriaukio, Tapiola, Espoo. Näyttely on avoinna 27.8.-20.9.2026: to-pe klo 12.00-16.00 ja la-su klo 14.00-18.00. Vapaa pääsy.