Mitämenoa

Vimma ja luontokiertue

pidetty · 5. syyskuuta 2026

Joensuun pääkirjasto, musiikkiosasto, Joensuu

Vimma ja luontokiertue — Joensuun pääkirjasto, musiikkiosasto, Joensuu
Kuvaus on kirjoitettu ennen tapahtumaa

Vimma esiintyy Joensuun pääkirjaston Vinttiklubilla lauantaina 5.9. klo 15-15.45. Tapahtumiin on vapaa pääsy.

Vimma on seitsenhenkinen indierock-yhtye, jonka soinnissa viulut ovat keskeisessä roolissa. Kappaleet käsittelevät ilmastokriisiä, aktivismia ja luontosuhdetta - yhtyeen aktivistitaustaisten jäsenten elämien soundtrack, jossa kovempi kohellus ja haikeat hetket vuorottelevat. Musiikissa kuuluu vaikutteita indierockin ja popin lisäksi kansanmusiikista ja hiphopista. Keväällä 2026 yhtye julkaisi singlen Hei hei, ensimmäisen maistiaiset tulevalta neljänneltä albumilta. Kappale tarttuu luopumisen taitoon ja on yhtä aikaa intiimi erobiisi ja laajempi puheenvuoro muutoksesta.

Yhtyeen muodostavat Eeva Rajakangas (laulu), Pessi Jouste (viulu), Roope Jokinen (viulu), Kalle Outila (kitara), Aino Kallio (piano), Santeri Kettu (basso) ja Vilho Louhivuori (rummut). Aiemmat albumit ovat Meri ja avaruus (2019), Tornadon silmässä (2023) ja Ei noi muut (2025). Tornadon silmässä sai ehdokkuuden Kriitikoiden valinta -kategoriassa vuoden 2023 Emma Gaalassa.

Keikka on osa Koneen Säätiön rahoittamaa maanlaajuista luontokiertuetta (Helsinki - Pori - Kuopio - Jyväskylä - Joensuu - Oulu - Rovaniemi - Äkäslompolo). Ennen konserttia klo 14-14.45 Suomen luonnonsuojeluliiton paikallisyhdistys järjestää keskustelutilaisuuden paikallisista ympäristökysymyksistä musiikkiosastolla kolmannessa kerroksessa.