Kat Baloun (USA)
Aren aukio, käynti Ilmarisenkadun puolelta, Jyväskylä
Kat Baloun on El Pasossa syntynyt, Cincinnatissa kasvanut ja nykyään Berliinissä asuva naishuuliharpisti - harvinainen lajissaan. Hän aloitti ammattilaisuransa 90-luvun alussa San Franciscossa esiintymällä paikallislegenda Elmer Lee Thomasin yhtyeessä, ja muutti Berliiniin vuonna 1994. Sieltä käsin hän on keikkaillut Euroopassa ja levyttänyt mm. Nina ja Eb Davisin, Chris Rannenbergin sekä suomalaisen Tomi Leino Trion kanssa.
Suomi-yhteys on Katille henkilökohtainen: hän työskenteli Tampereella Finlaysonin konttorissa syksyllä 1985. "Se Tampereella viettämäni syksy oli minulle todella kasvattavaa, ja osaltaan vaikutti siihen, että päätin myöhemmin tarttua unelmiini ja toteuttaa ne", hän kertoo.
Syksyllä 2026 Kat esiintyy Suomessa Frostbites-yhtyeen (Jonne Kulluvaara, Jaska Prepula, Micha Maass) kanssa. Yhdessä he julkaisivat live-cd:n vuonna 2024.
Liput: 18 € ennakkoon, 20 € ovelta. Järjestäjä: Poppari, puh. 014 621 398.











