JOS ry goes hämeenkadun appro
Hämeenkadun approt on Suomen suurin opiskelijatapahtuma, jossa haalarisateenkaari valtaa Tampereen keskustan kadut. Vuonna 1982 ensimmäisen kerran järjestetyt approt juhlivat tänä vuonna 44-vuotista taivaltaan - ja nyt myös Joensuun sosionomiopiskelijat on kutsuttu mukaan seikkailulle.
Approilla kierretään ennalta määrättyjä suorituspaikkoja Tampereen keskustassa ja kerätään merkintöjä omaan appropassiin. Paikkoja on lähes 80: baareja, ravintoloita ja muita pisteitä, kuten Keskustorin aktiviteetit. Kerättyjen merkintöjen perusteella osallistuja saa tutkinnon ja siitä todisteena haalarimerkin.
Lipun hintaan sisältyy approkierros sekä jatkot H5-baarissa, jossa esiintyy Evelina. Tapahtuma on 6.10.
Liput on tarkoitettu vain JOS ry:n jäsenille, myyntirajoitus 1 kpl/henkilö. Ainejärjestömyynnistä ostettuja lippuja ei vaihdeta karttoihin ja jatkorannekkeisiin tapahtumapäivänä - ne noudetaan Tikkarinne-kampukselta ennakkoon.











