JOPA RY Yhden yön harjoitusvaellus 26.-27.9.2026
LÄHTÖ: Keltimäen päiväkodin vierestä, Jyväskylä
JOPA ry järjestää 26.-27.9. matalan kynnyksen harjoitusvaelluksen Jyväskylän lähimaastoon. Retki sopii erityisesti niille, jotka haluavat kokeilla yöpymistä teltassa turvallisessa seurassa ilman aiempaa kokemusta. 💫
Päivämatkaa kertyy 10-12 km, mikä on sopiva määrä varusteiden testaamiseen. Yövytään Rummakkolampien laavulla. Ohjaajat auttavat teltan pystyttämisessä ja retkikeittimen käytössä sekä antavat vinkkejä vaeltamiseen. Lähtö on 26.9. kello 14 Keltimäen päiväkodin vierestä, ja vaellus päättyy Jyväskylän keskustaan. 🔥
🌟 VARUSTEET: 30-45 litran rinkka riittää, kunhan siihen mahtuvat teltta, makuualusta, istuma-alusta, retkikeitin, ruoat, vedet ja makuupussi. Vaelluskengät eivät ole välttämättömät, mutta tuuli- ja vedenpitävät housut sekä takki ovat tarpeen. Lämmin vaatekerrasto on hyvä olla mukana yötä varten. Lisätietoa varusteista löytyy instagramin linktreestä (VARUSTEOHJEET) tai Jopan WhatsApp-ryhmästä. 👉
🫕 RUOAT: Lämpimiä aterioita kannattaa varata 4 kappaletta - esimerkiksi retkiruokapusseja tai valmisruokia lisäproteiineineen. Välipalaksi sopivat keksit, leipä tai pähkinät, aamupalaksi puuro tai mysli.
💧 VESI: Vettä on hyvä olla mukana 2-4 litraa, juominen ja ruoanlaitto huomioiden.
🌟 VARUSTEIDEN LAINAUS: Varusteita voi tiedustella lainaksi Jopan WhatsApp-ryhmässä instagramin linktreen kautta. Lainaaminen perustuu jopalaisten omaan avokätisyyteen, eikä kokonaista varustesettiä voi saada lainaksi. Teltan ja retkikeittimen voi kuitenkin jakaa vaellusparin kanssa.
💸 ILMOITTAUTUMINEN: Kideapp-ilmoittautuminen aukeaa 14.9. kello 12 instagramin linktreessä. Hinta on jäsenille 5 € ja ei-jäsenille 8 €. Maksu suoritetaan paikan päällä MobilePaylla tai tilisiirrolla.
Kysymyksiä? 👉 Tapahtumavastaava Tuomas Heikkinen vastaa WhatsAppissa: +358 40 6745910.
Otteluohjelma →
- 25.9.2026Aloittelijoiden ammunnat
- 26.9.2026Akateemisen Kaljamölkyn MM-kilpailut 2026
- 26.9.2026Autumn Boating Adventure on Näsijärvi 🍂 - ESN FINT × Hiking Travel, Hit
- 27.9.2026JV:n ja Remburssin syysvaellus
- 27.9.2026Weekend Open Play 27.9. @ Otahalli
- 28.9.2026Jätekunto 2026








