Kirjailijavieraana Markku Henriksson
ilmainen
Helsingin yliopiston Yhdysvaltain tutkimuksen McDonnell-Douglas-professori emeritus Markku Henriksson esitelmöi kirjoistaan Yhdysvallat on toista maata ja Yhdysvaltain idea. Henrikssonilla on yli 50 vuoden kokemus Yhdysvaltain tutkijana, ja hän on myös Tampereen yliopiston Yhdysvaltain ja Kanadan tutkimuksen dosentti.
Esitelmän aiheena on Yhdysvaltojen suhde Eurooppaan. Yhdysvallat syntyi 250 vuotta sitten eurooppalaisten ajatusten pohjalta, ja se on monessa mielessä edelleen eurooppalaistyyppinen valtio - pääosa asukkaista on eurooppalaistaustaisia. Perustajaisät halusivat kuitenkin alusta alkaen tehdä pesäeroa Eurooppaan erityisesti hallitusmuodon suhteen. Toisen maailmansodan jälkeen Eurooppa on ollut entistä riippuvampi Yhdysvalloista, mutta viime aikoina maiden välit ovat jälleen etääntyneet.











