Asla Jo + Saga Olsson
alk. 29,50 €
Kulttisuosioon noussut Asla Jo julkaisi debyyttialbuminsa Papin tytär alkuvuodesta 2026. Levyjulkkarikiertueellaan hän myi loppuun kuusi keikkaa Tavastian lisäksi. Asla Jo luonnehtii albumia kipeäksi oodiksi yksinäisyydelle ja autofiktiiviseksi kasvutarinaksi.
Pohjanmaalta kotoisin oleva laulaja-lauluntekijä kirjoittaa suomikaihopoppia suruista, tyttörakkaudesta, yksinäisyydestä ja aikuistumisesta. Kaiku Entertainmentille kiinnitetty artisti julkaisi debyytti-EP:nsä Kaikki alko siitä mihin me loputtiin syksyllä 2024. Keväällä 2025 julkaistu single Pussailen tyttöjen kaa nousi suureen suosioon TikTokissa rehellisen lyriikkansa ja queer-nuoruuden teemojensa ansiosta. Asla Jo tunnetaan myös poikkeuksellisen läsnäolevana live-esiintyjänä.
Illan avaa Saga Olsson, nouseva tamperelaislähtöinen poprock-artisti, jonka musiikkia soitetaan YleX:n ja Radio Suomen soittolistoilla. Hänen viimeisin singlensä äänestettiin YleX Kansan Teho -kappaleeksi julkaisupäivänään, ja odotettu debyyttialbumi ilmestyy syksyllä 2026 - tällä keikalla kuullaan kappaleita ensimmäisten joukossa.
Lipun hinta sisältää 3 € eteispalvelumaksun. Opiskelijalipuilla vaaditaan opiskelijakortti tai muu opiskelutodistus. Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan lipulla. Tapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla ja esteettömät WC-tilat - tarkemmat esteettömyystiedot löytyvät G Livelabin sivuilta.
Asla Jo — esiintyy myös muissa kaupungeissa (1)
kaikki päivämäärät →Line-up
-
Asla Jo
-
Saga Olsson











