Mitämenoa

Michael Haydn: Requiem

su, 1. marraskuuta 2026 · 18:30 — 21:30

Temppeliaukion kirkko, Helsinki

35€

Michael Haydn: Requiem — Temppeliaukion kirkko, Helsinki

Michael Haydnin Requiem c-molli (MH 155) on sielunmessu kuorolle, solisteille ja orkesterille. Se sävellettiin joulukuussa 1771 Salzburgin arkkipiispan Sigismund von Schrattenbachin kuoleman johdosta - arkkipiispa oli Michaelin työnantaja, kansan suosiossa ollut hyväntekijä ja musiikin suojelija. Teokseen liittyy myös säveltäjän henkilökohtainen suru: hänen pieni tyttärensä Aloisia Josepha oli kuollut saman vuoden alussa ennen ensimmäistä syntymäpäiväänsä.

Haydnin Requiem vaikutti voimakkaasti Wolfgang Amadeus Mozartin 20 vuotta myöhemmin sävellettyyn Requiemiin. Nykyisin teos esitetään melko harvoin, joskin sillä on vankkumaton kannattajakuntansa syntysijojensa tienoilla.

Ohjelmassa kuullaan myös Henry Purcellin "Music for the Funeral of Queen Mary", joka sävellettiin kuningatar Maria II:n hautajaisiin 1600-luvulla.

Solistit: Iirisilona Segerstam (sopraano), Inga Sauranen (altto), Juho Punkeri (tenori) ja Marko Korpela (basso). Esiintyjinä Suomen Laulu sekä Ensemble Nylandia, joht. Matias Häkkinen.

Temppeliaukion kirkko, 1.11.2026, klo 18.30 & 20.30. Liput 8-35 € Lippupisteestä.