Yhteislaulutilaisuus: Laulaen ja ymmärtäen pohjoissaamen kielellä
pidetty · 9. elokuuta 2026
Kuvaus on kirjoitettu ennen tapahtumaa
Pohjoissaamenkielinen yhteislaulutilaisuus kaikille kielestä kiinnostuneille - aiempaa saamen kielen taitoa ei tarvita.
Tapahtumassa perehdytään yhteen saamelaisen laulelmamusiikin ikivihreään: ensin kuunnellaan äänite artistin esittämänä, sitten avataan saamenkielisiä sanoituksia ja niiden merkityksiä yhdessä suomeksi (tarvittaessa myös englanniksi ja ruotsiksi). Lopuksi lauletaan yhdessä pohjoissaameksi pianosäestyksellä - nyt sanoitukset jo ymmärtäen.
Tilaisuus sopii yhtä lailla kielen unohtaneille, sitä opiskeleville kuin vahvoille osaajillekin. Tapahtuman järjestää Suomen Valkonauhaliitto kulttuurisen moninaisuuden teemavuoden merkeissä. Päivämäärä 9.8. on myös kansainvälinen alkuperäiskansojen päivä.









