XL5
Foto: Spotify
XL5 palaa lavalle House of Olafissa lauantaina 25.7.2026 - ja paluusta tekee historiallisen se, että mukana ovat ensimmäistä kertaa kaikki kuusi yhtyeessä vuosien varrella vaikuttanutta jäsentä.
Vuonna 1996 perustettu XL5 oli 1990-luvun menestynein suomalainen poikabändi. Yhtye julkaisi kaksi albumia - Pedon merkki (1996) ja Jäätä ja tulta (1997) - jotka myivät yhteensä yli 50 000 kappaletta. Ensisingle Kaunis peto nousi yhdeksi vuosikymmenen isoimmista suomalaisen popin hiteistä. Alkuperäiskokoonpanoon kuuluivat Mika Ikonen, Pete Tolonen, Jake Jokivalli, Elo Eloranta ja Jami Jaakkola; syksyllä 1996 Jami Jaakkolan tilalle liittyi Toni "Tontsa" Uotila. XL5 esiintyi viimeksi viisihenkisenä Tontsan kanssa vuonna 1998. Nyt lavalle nousevat molemmat - ja kaikki muutkin jäsenet yhdessä. Perjantaina 28.11. yhtye julkaisi uuden version Kaunis Peto -hitistään.
Liput: peruslippu ovella 35,00 €. Keikkailtoina ennen keikkaa on tarjolla Olaf Burger + ranskalaiset (L, G) - ruokailun voi ostaa lipunoston yhteydessä tai erikseen House of Olafin sivuilta. Lipun ostaneiden yhteystiedot luovutetaan järjestäjälle tiedottamista ja ohjeistamista varten.
Tapahtumassa on esteetön sisäänkäynti, esteettömät kulkureitit ja esteetön WC. Asiakkaan avustaja pääsee maksutta.











