Pyhtään Kulttuuritalon pihakeikat: Arppa, Nössö Nova
alk. 36,50 €
Portit avautuvat klo 19:00, lämppäri aloittaa klo 20:00 ja pääesiintyjä klo 21:30. Tapahtumassa on A-oikeudet.
Alaikäisille on oma sisäänkäynti ja katsomoalue - muu osa katsomosta on anniskelualuetta (K-18). Suositusikäraja ilman huoltajaa on 12 vuotta, sillä tilaisuudessa on seisomakatsomo. Liput vain suorina ostoina nettisivuilta; puhelinpalvelun kautta varausaika on 2 päivää.
Ennen kaikkea energisistä, osin improvisaatioon perustuvista keikoistaan tunnettu Arppa yhtyeineen on yksi tämänhetkisen suomi-indien kärkinimistä. Arpan musiikki on ajatonta ja tekstit kuin liikkuvaa kuvaa - oivaltavat, vilpittömät ja tarkkanäköisesti kuvatut tunnelmat liikkuvat Kokkolan Ykspihlajasta öisen Helsingin kautta Laila Kinnusen kanssa salakapakkaan heinäkuuhun 1958. Yhtyeessä vaikuttavat muusikot Ville-Veikko Airaniemi, Eero Seppä ja Okko Saastamoinen. Arppa julkaisi omakustanteisen debyyttialbuminsa Laavalamppuja elokuussa 2020, toisen albumin Kinovalon alla syyskuussa 2021 (LP:n ensimmäinen painos myytiin loppuun kolmessa viikossa), kolmannen albumin Valeria vuonna 2023 ja neljännen Muovipussi kummittelee vuonna 2024 - molemmat Johanna Kustannuksen kautta. Viides albumi Peppuni kanssa julkaistiin omakustanteisesti syyskuussa 2025.
Nössö Nova on neljän ystävyksen vuonna 2022 perustama yhtye, jonka suomenkielinen pop ammentaa kaukaisista rytmeistä ja arjen tuokiokuvista. Toinen albumi Pitäis ja pitäis ilmestyi syyskuussa 2025.
Esteettömyys: piha-alue on esteetön, sisällä on inva-wc rampilla. Avustaja pääsee ilmaiseksi avustettavan lipulla. Induktiosilmukkaa ei ole. Pyörätuolia käyttävien kannattaa olla etukäteen yhteydessä: info@pyhtaankulttuuritalo.fi
Line-up
-
Arppa 21:30
-
Nössö Nova 20:00











