Maan Kajo ja Meren Kimallus – Taiteiden ilta Annantalossa
Maan Kajo ja Meren Kimallus on lapsille suunnattu osallistava näyttämöteos, jossa yleisö kurkistaa merenalaiseen maailmaan mielikuvitusystävä Meren Kimalluksen seurassa. Pinnan alta voi löytyä mitä tahansa - hodarin tai kiljuvan banaanin lisäksi siellä laulaa ainakin kalakuoro.
Esityksen maailma rakennetaan yhdessä yleisön kanssa tanssin, livepiirtämisen, valojen ja musiikin avulla. Teos on tanssitaiteilija Miro Purasen ja lastentaiteen freelancerin Noora Purasen yhteistyö, ja se on tuotettu yhteistyössä Annantalon kanssa.
Miro Puranen on valmistunut tanssijaksi Tampereen konservatoriosta vuonna 2018 ja tanssitaiteen kandidaatiksi Teatterikorkeakoulusta vuonna 2023. Noora Puranen on varhaiskasvatuksen opettaja ja lastenkulttuurin freelancer, jonka työskentelyssä leikin ja taiteen eri muodot yhdistyvät.
Kesto n. 20 minuuttia. Ikäsuositus 3-9-vuotiaat. Esityksiin on vapaa pääsy - varaa paikkasi Annantalon tapahtumakalenterin kautta alkaen 3.8. klo 8.











