Mitämenoa

Aili Järvelä Duo

pidetty · 6. heinäkuuta 2026

Jyväskylä

Aili Järvelä Duo — Jyväskylä
Kuvaus on kirjoitettu ennen tapahtumaa

Aili Järvelä tunnetaan vahvasta kansanmusiikkitaustastaan sekä taitavana laulaja-lauluntekijänä, säveltäjänä ja esiintyjänä. Hän on julkaissut sooloalbumeita, säveltänyt musiikkia ammattiorkestereille, big bandeille, kuoroille ja erilaisille instrumenttikokoonpanoille sekä soittanut palkituissa kansanmusiikkiyhtyeissä.

Järvelän kappale Roihuvuori (2020) valittiin Helsingin Sanomien lukijaäänestyksessä vuosituhannen 50 parhaan sanoituksen joukkoon. Hänen ensimmäinen musikaalinsa Katrina (2024) sai ylistäviä arvioita, ja viimeisin sooloalbumi VUORI (2025) ylsi Emma-ehdokkaaksi, palkittiin Indie Awardsissa vuoden parhaana albumina ja sai Teosto-palkinnon.

Konsertissa Järvelän musiikkia esitetään kitaristi Sigurður Rögnvaldssonin säestämänä. Rögnvaldsson on Helsingissä vaikuttava kitaristi, säveltäjä ja tuottaja, jonka työ liikkuu jazzin, nykymusiikin ja vapaan improvisaation välimaastossa.

Liput: 18 € (peruslippu) ja 12 € (alennusryhmät). Järjestäjä: Toivolan vanha piha, [email protected], +358 29 123 0185.

Aili Järvelä — esiintyy myös muissa kaupungeissa (1) kaikki päivämäärät →

Line-up

  • Sigurður Rögnvaldsson