Kanerva (Levyjulkkarit), Pekka Nisu (soolo)
alk. 16 €
Kanerva juhlistaa levynjulkaisua Semifinalissa 8.10.2026 yhtyeensä kanssa. Illan avaa lauluntekijä Pekka Nisu soolona. Liput ovelta 18 €, mikäli jäljellä. Soittoajat kannattaa tarkistaa keikkapäivänä Semifinalin sivuilta.
Syyskuussa julkaistava "Liian paljon kauneutta" on Kanervan neljäs soololevy, edellisen - vuonna 2022 ilmestyneen "Perijät" -levyn - jälkeen. Keväällä levyltä julkaistiin singlet Tyttö ja Hotel Medusa, joista jälkimmäinen voitti Yle Radio Suomen Levylautakunnan. Levy on Kanervan albumeista ensimmäinen, jossa on jousia: sello, alttoviulu ja viulu. Jousisovitukset yhdistyvät levyllä akustisen kitaran ääneen. Kappaleiden sanoitukset käsittelevät muun muassa lapsuusmuistoja, elämän katoavaisuutta ja kaipuuta toisen ihmisen yhteyteen.
Kanerva on helsinkiläissyntyinen laulaja-lauluntekijä ja kirjoittaja. Aiemmat albumit Perijät (2022), Kuinka aika pysäytetään (2019) ja Paritanssi (2018) ovat saaneet kiittäviä arvioita; Kuinka aika pysäytetään valittiin Aux ry:n vuoden levy-listalle. Levy-yhtiönä on toiminut Texicalli Records. Kanerva kirjoittaa tekstejä myös muille artisteille ja musiikillisiin näyttämöteoksiin sekä kirjoittaa ja ohjaa lastenteatteria.
Semifinalissa on nollatoleranssi häirinnälle, kiusaamiselle, syrjinnälle, väkivallalle ja vallan väärinkäytölle - jokaisen vierailijan edellytetään sitoutuvan turvallisemman tilan periaatteisiin. Huomioithan keikalla myös ympärilläsi olevat ihmiset. Tapahtumapaikka on esteellinen; sisäänkäynti portaikon kautta.
Line-up
-
Kanerva
-
Pekka Nisu











