Pagan Weekend 2026
1 päivän liput 32 €, ovella 3,80 € palvelumaksu
Pagan Weekend 2026 -festivaali järjestetään Helsingin On the Rocks -klubilla perjantaina 16. ja lauantaina 17. lokakuuta 2026. Kummallekin päivälle on kuusi esiintyjää.
Perjantaina 16.10. lavalle nousevat Vermilia, Kallomäki ja Folkrim. Vermilia yhdistää pohjoisen melankolian, luonnon mystiikan ja äärimetallin, ja kolme albumia julkaissut artisti keikkailee enemmän ulkomailla kuin Suomessa. Riihimäkeläinen Kallomäki tunnetaan jouhikkometallista ja dark folkista kulttijohtaja Roka Ukrin myytin ympärillä. Folkrim puolestaan tuo modernin otteen folkmetalliin - kopla lupaa dödistä, menoa ja meihemiä.
Lauantaina 17.10. esiintyvät Hindarfjäll (SWE), Noiduin ja Vetten Äpärät. Ruotsalainen Hindarfjäll soittaa viikinkimetallia, jonka aihepiiriin kuuluvat luonto, vanhat jumaltarut ja muuttuva maailma - yhtyeen Lärads Grenar -albumilla vierailee myös suomalainen Peter Franzén. Vuonna 2015 perustettu bändi on julkaissut kolme pitkäsoittoa. Porilainen Noiduin esittää mystistä darkfolkia itse tehdyillä soittimilla; bändin ja saksalaisen Bjorthin yhteiskappale Svinfylking soi Call of Duty: Black Ops 6 -pelin Season 4 -trailerissa. Vetten Äpärät päättää lauantain vankkaan fantasiaheviinsä.
1 päivän liput ovelta 32 €, mikäli jäljellä. Ovella peritään eteispalvelumaksu 3,80 €. Tarkista soittoajat keikkapäivänä: www.rocks.fi/tapahtumat
On the Rocks on saavutettavissa liikkumisen apuvälineillä, mutta tila ei ole täysin esteetön - tiloissa on rappusia ja kynnyksiä. Henkilökunta avustaa alakerran klubille pääsyssä hissin kautta. Avustaja pääsee tapahtumaan veloituksetta avustettavan kanssa samalla lipulla. Tarkemmat tiedot: https://www.rocks.fi/info











