Mitämenoa

Tanssi- ja luontotyöpajat – 3.–6. luokkalaisille

pidetty · 27. elokuuta 2026

Vuotalo, Pikkusali ja Vuosaaren lähimetsät

Tanssi- ja luontotyöpajat – 3.–6. luokkalaisille — Vuotalo, Pikkusali ja Vuosaaren lähimetsät
Kuvaus on kirjoitettu ennen tapahtumaa

Työpajat on suunnattu tanssia, esiintymistä ja luontoa harrastaville 3.-6.-luokkalaisille. Aiempaa tanssitaustaa ei tarvita. Toivomme osallistujien sitoutuvan koko syyskauden kertoihin.

Työpajoissa tutustutaan erilaisiin tapoihin tanssia ja liikkua sekä yksin että yhdessä. Teemme omia tansseja ja pieniä esityksiä eri aiheista - voit tuoda mukanasi myös omaa musiikkia ja tanssi-ideoita. Kokoontumisia on sekä tanssisalissa että Vuosaaren alueen lähimetsissä.

Ohjaajina toimivat tanssitaiteilija ja tanssipedagogi Jenni Koistinen sekä tanssitaiteilija ja koreografi Virva Talonen. Syksyn aikana työpajoissa vierailevat myös tutkijat Anna Rainio ja Tuija Kasa. Työpajat ovat osa Koneen säätiön rahoittamaa Helsingin yliopiston Tietämisen taide -hanketta. Osallistujilla on halutessaan mahdollisuus olla mukana hankkeeseen liittyvässä tutkimuksessa - lisätietoja tutkimuksesta: anna.rainio@helsinki.fi.

📍 Vuotalo, Pikkusali sekä Vuosaaren lähimetsät. Tarkemmat kokoontumispaikat ilmoitetaan ilmoittautuneille ennen kurssin alkua.

⏰ Torstaisin klo 16.30-17.30. Päivämäärät: 20.8, 27.8, 3.9, 10.9, 17.9, 24.9, 1.10, 8.10, 22.10, 29.10 ja 5.11.2026. Ei syyslomaviikon torstaina 15.10.

Työpajat ohjataan suomeksi, tarvittaessa myös ruotsiksi ja englanniksi.

Ilmoittautuminen sähköpostitse: artofknowing2025@gmail.com. Viestissä tulee mainita osallistujan nimi ja puhelinnumero, huoltajan nimi ja puhelinnumero sekä ryhmä, johon osallistutaan. Lisätietoja: Vuotalon kulttuurituottaja Salla Fornaro, 0405371520.