Mitämenoa

Heli Heikkinen – Elämä väreissä

ke, 26. elokuuta 2026 · 08:00 — to, 22. lokakuuta 18:00

Myllypuron seniorikeskus/Palvelukeskus, Helsinki

ilmainen

Heli Heikkinen – Elämä väreissä — Myllypuron seniorikeskus/Palvelukeskus, Helsinki
Vapaa pääsy

Taidemaalari Heli Heikkisen näyttely Elämä väreissä on esillä Myllypuron seniorikeskuksen Tauko-galleriassa 26.8.-22.10.2026. Teokset kuvaavat Helsinkiä, ihmisiä ja nykyajan arkea - valoa ja värejä vastauksena maailman synkille uutisille. Näyttelyn teokset on valittu ajatuksella, että ne toisivat iloa ja johdattaisivat katsojan omien kokemustensa ja muistojensa äärelle.

Heikkinen kuvaa työskentelyään näin: "Maalarinurani alkoi itsestäänselvästi abstraktina ekspressionistina. Ajan kuluessa aistihavainto ja ympäröivä moniulotteinen todellisuus ovat muodostuneet yhä tärkeämmiksi: tulkitsen maailmaa oman kädenjälkeni kautta värin ja viivan avulla."

Heikkinen valmistui Suomen Taideakatemian koulusta vuonna 1985, sitä ennen hän opiskeli fysiikkaa ja matematiikkaa. Hänen teoksiaan on useissa yksityisissä ja julkisissa kokoelmissa, muun muassa Kansallisgalleriassa ja Helsingin kaupungin taidemuseossa. Maalaamisen ohella hän on toiminut taideopettajana Kuvataideakatemiassa ja Kriittisessä korkeakoulussa sekä vammaisten lasten ja nuorten parissa.

Galleria Tauko, Myllymatkantie 4, Helsinki. Auki ma-pe klo 8-18 ja la-su klo 12-18.