Tanssi- ja luontotyöpajat – Nuorille ja aikuisille
ilmainen
Työpajat yhdistävät tanssin ja Vuosaaren lähiluonnon - kokoontumisia on sekä tanssisalissa että lähimetsissä. Liikkumista lähestytään tanssillisten tehtävien, leikkien ja pelien kautta, ja yhtenä keskeisenä teemana kulkee metsä ja sen ekosysteemi.
Ohjaajina toimivat tanssitaiteilija-tanssipedagogi Jenni Koistinen ja tanssitaiteilija-koreografi Virva Talonen. Syksyn aikana työpajoissa vierailevat myös tutkijat Anna Rainio ja Tuija Kasa, joiden kanssa käsitellään työpajoissa nousseita aiheita.
Työpajat ovat osa Koneen säätiön rahoittamaa Helsingin yliopiston Tietämisen taide -hanketta, jossa tutkijat ja tanssitaiteilijat kehittävät yhdessä osallistavia menetelmiä, joissa leikki, kehollisuus ja luonto ovat tietämisen lähteitä. Osallistujilla on halutessaan mahdollisuus olla mukana tutkimuksessa - lisätietoja: anna.rainio@helsinki.fi.
Työpajat on suunnattu kaikille tanssista ja luonnosta kiinnostuneille nuorille ja aikuisille, eikä aiempaa tanssitaustaa tarvita. Ohjaus tapahtuu suomeksi, tarvittaessa myös ruotsiksi ja englanniksi. Osallistujilta toivotaan sitoutumista koko syyskauden kerroille.
📍 Vuotalo, Pikkusali sekä Vuosaaren lähimetsät. Tarkemmat kokoontumispaikat ilmoitetaan ilmoittautuneille ennen kurssin alkua.
⏰ Torstaisin klo 18-19.30. Päivämäärät: 20.8, 27.8, 3.9, 10.9, 17.9, 24.9, 1.10, 8.10, 22.10, 29.10 ja 5.11.2026. Ei 15.10.
Ilmoittautuminen sähköpostitse: artofknowing2025@gmail.com. Viestissä tulee mainita osallistujan nimi, puhelinnumero sekä ryhmä (5-8-vuotiaat aikuisineen / 3.-6.-luokkalaiset / Nuoret ja aikuiset). Lisätietoja: Vuotalon kulttuurituottaja Salla Fornaro, 0405371520.











