Mitämenoa

Vuosaaren lintuja ja luontoa valokuvin

to, 29. lokakuuta 2026 · 18:00 — 19:00

Vuosaaren kirjasto, Helsinki

ilmainen

Vuosaaren lintuja ja luontoa valokuvin — Vuosaaren kirjasto, Helsinki
Vapaa pääsy

Vuosaarelainen valokuvaaja Eddie Iles kertoo kuvausharrastuksestaan ja luonnon tarkkailustaan sekä esittelee valokuviaan linnuista ja muista eläimistä.

Iles on harrastanut valokuvausta teini-iästä lähtien ja on ollut Kameraseura ry:n aktiivijäsen vuodesta 1986. Hän on pitänyt useita yksityis- ja yhteisnäyttelyitä ja kuvannut monipuolisesti ihmisiä, ympäristöjä ja luontoa.

Vuosaaressa Iles on asunut 11 vuotta. Eläkkeelle jäätyään vuonna 2012 kamera on kulkenut mukana lähes päivittäisillä, tunnin mittaisilla kävelylenkeillä. Vaikka hän ei pidä itseään perinteisenä luontokuvaajana, luonnon tarjoamat kuvaushetket ovat muodostuneet tärkeäksi osaksi hänen arkeaan.

"Kun minusta tuli vuonna 2012 niin sanottu vapaa herra, vietin paljon aikaa luonnossa, muun muassa Helsingin Vanhankaupungin Pornaistenniemen luontopolulla. Keväisin ihastuin runsaan linnuston ääniin ja aloin tallentaa niitä videoille. Muutettuamme Vuosaareen vuonna 2015 jatkoin päivittäisiä kävelyitäni, ja kamerasta tuli luonteva matkakumppani. Useimmiten mukana on laadukas pokkarikamera, joskus myös järjestelmäkamera."