Finding Jens Hortling
alk. 22 €
Finding Jens Hortling esiintyy Tavastialla marraskuussa. Tarkista soittoajat keikkapäivänä Tavastian sivuilta.
Yhtye on laulaja Jens Hortlingin (The Toxics) ja muusikko-tuottaja Lauri Elorannan (Damn Seagulls) kollaboraatio - molemmille uutta musiikillista maastoa ja Elorannalle myös paluu säveltämisen pariin. Yhtye soittaa elokuvallista vaihtoehtorockia, jonka vaikutteet juontavat pitkälti 90-luvulle ja rock-musiikin syntyvuosikymmeniin.
Juomatarjoilut voi tilata ennakkoon - myynti päättyy klo 12 tapahtumapäivänä. Juomat noudetaan aulan baaritiskin päätyyn sijoitetulta noutopisteeltä pääesiintyjän esityksen alkamiseen saakka. Ostot ovat lopullisia eikä juomaostoja hyvitetä, jos et pääse paikalle. Keikan siirtyessä tai peruuntuessa Tavastia on yhteydessä juomia ostaneisiin asiakkaisiin.
Tavastian katutason kerros on esteetön; sisäänkäynnillä on pieni kynnys, johon on saatavilla ramppi, ja tilassa on esteetön wc. Avustaja pääsee sisään avustettavan normaalilipulla - esitä pyydettäessä EU:n vammaiskortti. Eteispalvelusta veloitetaan 4 € per henkilö; päällysvaatteet ja suuret laukut tulee jättää narikkaan turvallisuussyistä.
Tavastialla on nollatoleranssi häirinnälle, kiusaamiselle, syrjinnälle, väkivallalle ja vallan väärinkäytölle. Ympäristölipulla 3 € ohjataan Tavastian ja Luonnonperintösäätiön metsäkeräykseen suojelualueen laajentamiseksi. Ennen keikkaa voit käydä syömässä tai lasillisella Ravintola Ilveksessä.











