Everybody Digs Bill Evans – Rakkautta & Anarkiaa 17.–27.9.2026
Grant Geen ohjaama elokuva tarttuu jazzpianisti Bill Evansin elämän synkimpään jaksoon: vuoteen 1961, jolloin kontrabasisti Scott LaFaro menehtyi auto-onnettomuudessa heinäkuussa. Tragedia syvensi Evansin heroiiniriippuvuutta, ja toipuminen pianon ääreen edellytti pakkoloman vanhempien luona Floridassa - veljenpojan perheen tuella.
Musiikki ei hallitse kerrontaa, vaikka kyseessä on muusikon elämäkerta. Evansin tunnetuimman sävellyksen, Waltz for Debby, käyttö on harkittu ja hillitty. Muuten elokuva elää hiljaisessa välitilassa, jota seuraa välähdyksiä tulevasta - lisää kuolemia, lopulta Evans itse.
Mustavalkoinen nykyhetki ja väreillä vääristetty tulevaisuus muodostavat rakenteen, jonka läpi päähenkilö Anders Danielsen Lie kulkee kohti seuraavaa luomiskauttaan. Elokuvaa täydentää Yle Areenassa saatavilla oleva olohuonekonsertti, joka kuvattiin Helsingin Lauttasaaressa vuonna 1970: Evans esittää siinä trionsa kanssa kolme kappaletta haastattelun lomassa.
Elokuva on palkittu Hopeisella karhulla Berliinin elokuvajuhlilla. Näyttelijöinä myös Bill Pullman, Laurie Metcalf ja Isabelle Harriet. Maa: Irlanti ja Iso-Britannia. Kieli: englanti. Ikäraja K16. Kesto 102 min.











