Mitämenoa

Tanssi- ja luontotyöpajat – 3.–6. luokkalaisille

to, 8. lokakuuta 2026 · 16:30 — 17:30

ilmainen

Tanssi- ja luontotyöpajat – 3.–6. luokkalaisille
Vapaa pääsy

Työpajat on suunnattu 3.-6.-luokkalaisille, jotka ovat kiinnostuneita tanssista, esiintymisestä tai luonnosta. Aiempaa tanssitaustaa ei tarvita. Työpajat ohjataan suomeksi, tarvittaessa myös ruotsiksi ja englanniksi.

Työpajoissa tutustutaan erilaisiin tapoihin tanssia ja liikkua yksin ja yhdessä. Teemme omia tansseja ja pieniä esityksiä, ja voit tuoda mukanasi omaa musiikkia ja tanssi-ideoita. Kokoontumisia on sekä tanssisalissa että Vuosaaren alueen lähimetsissä. Syksyn aikana työpajoissa vierailevat myös tutkijat Anna Rainio ja Tuija Kasa, joiden kanssa käsitellään työpajoissa syntyneitä aiheita - ja halutessaan osallistuja voi olla mukana myös tutkimuksessa (lisätietoja: anna.rainio@helsinki.fi).

Ohjaajina toimivat tanssitaiteilija ja tanssipedagogi Jenni Koistinen sekä tanssitaiteilija ja koreografi Virva Talonen. Työpajat ovat osa Koneen säätiön rahoittamaa Helsingin yliopiston Tietämisen taide -hanketta.

Työpajat pidetään Vuotalon Pikkusalissa sekä Vuosaaren lähimetsissä. Kokoontumispaikoista tiedotetaan tarkemmin ennen kurssin alkua. Toivomme osallistujien sitoutuvan koko syyskauteen.

⏰ Torstaisin klo 16.30-17.30: 17.9., 24.9., 1.10., 8.10., 22.10., 29.10. ja 5.11.2026. Ei syyslomaviikon torstaina 15.10.

Ilmoittautuminen sähköpostitse: artofknowing2025@gmail.com. Viestissä tulee mainita osallistujan nimi ja puhelinnumero, huoltajan nimi ja puhelinnumero sekä ryhmä, johon osallistutaan. Lisätietoja: Vuotalon kulttuurituottaja Salla Fornaro, 0405371520.