Latvialaista runoutta uusina suomennoksina
Helsingin työväenopiston Opistotalo, Helsinki
ilmainen
Syksyllä 2026 julkistettavissa kahdessa latvialaisen runouden kokoelmassa toistuu teemana se, mitä saa sanoa - ja mitä runoilija saa sanoa. Kokoelmien runoilijat kirjoittivat myös neuvostoaikana, jolloin sensuuri vaihteli ankarasta hieman lievempään. Kysymys ei ole vanhentunut: nykyaikanakaan se ei ole itsestään selvä.
Kaksi kirjaa muodostavat toisiaan täydentävät rinnakkaisteokset. Ensimmäinen on viiden runoilijan antologia. Toisessa esiintyy yksi runoilija, suomalaisillekin tuttu Guntars Godiņš, joka on kääntänyt paljon runoutta suomesta ja virosta sekä virolaisesta proosaa. Godiņšin tuotanto on laaja, ja tätä kokoelmaa varten kääntäjä sai myös pinkan aivan uusia, vielä julkaisemattomia runoja.
Mirja Hovila lukee ääneen suomentamiaan runoja, kertoo runoilijoiden elämäntarinoista ja puhuu runouden kääntämisen iloista ja hankaluuksista. Hovila perusti PAPERIPORO-kustantamon vuonna 2016 rakkaudestaan Latvian kirjallisuuteen ja kulttuuriin. Latvian ulkoministeriö on myöntänyt hänelle kunniakirjan työstä Latvian tunnetuksi tekemiseksi Suomessa.
Vapaa pääsy. Opistotalon julkisivu- ja kattoremontti saattaa aiheuttaa muutoksia ja häiriöitä opetukseen.











